Hyppää sisältöön

Kieltolaki 100-vuotta retkemme Tampereelle

Blogi

Feeniks-hankeessa järjestetään mielekästä tekemistä kohderyhmämme miehille mentoroinnin, ryhmätoiminnan tai esimerkiksi päiväretkien kautta. Tähän liittyen teimme 21.11.19 bussiretken Tampereelle. Viime hetken peruutusten takia ryhmämme ei ollut kovin suuri, mutta sitäkin innokkaampi. Kokoonnuimme klo 9.00 Kiasmalle, mistä bussimme starttasi kohti Tamperetta. Matkalla otettiin rennosti. Osa keskusteli ja osalla meni nukkuessa koko matka.

juliste, Työmiehen Lauantai, useita miehiä, mustavalkoinen

Perille päästyämme Työväenmuseo Werstaassa meitä odottikin opas, jonka kanssa kävimme läpi Työmiehen Lauantai -näyttelyn ja Vapauden museon. Näyttelyt olivat aikamatka suomalaiseen alkoholikulttuuriin ja Suomen historiaan. Keskustelua ja kysymyksiä näistä heräsi ryhmän parissa sen verran paljon, että lounaspaikasta soiteltiin ja kyseltiin, olemmeko tulossa.

Opastus oli erittäin kattava ja saimme paljon tietoa historiasta, myös yksityiskohtia sekä tapahtumia vuosien varrelta käytiin läpi. Itselleni kieltolaki oli tiedossa vain yhtenä osana Suomen historiaa, josta koulussa taidettiin jotain mainita. Mitään tarkempaa tietoa siitä ei ollut. Nyt on tiedossa, että tasku-Matti nimi juontaa nimensä kieltolain isänä pidetystä Matti Helenius-Seppälästä ja ”olla kekkulissa” -sanonta perustuu sanaan ”kekku”, joka on kieltolain aikainen pieni pirtuastia. Samoin nimi Algoth Niska on nyt tuttu ja numerosarjan 543210 merkitys. Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ja informatiivinen opastus.

opas, museo, miehiä, näyttelyssä

Pääsimme, hieman myöhässä tosin, lounaalle näyttelyiden jälkeen. Plevnassa ruoka oli maittavaa ja sen ohessa käytiin useista eri aiheista keskusteluja pöytämme äärellä.

Tämän jälkeen oli hieman vapaata aikaa ennen kuin bussi lähti takaisin kohti Helsinkiä. Osa meistä kävi ihmettelemässä Suomen suurinta höyrykonetta, joka 1900-luvun alussa toi virtaa koko Finlaysonin tehtaalle. Koneen vauhtipyörän halkaisija on kahdeksan metriä ja tehoja löytyi 1600 hevosvoimaa. Miehinen masiina, täytyy myöntää.

Suuri höyrykone

Perillä Helsingissä olimme hieman viiden jälkeen. Paluumatka meni mukavasti keskustellen tai lepäillessä, kukin miten halusi. Palautteen mukaan osallistujat olivat tyytyväisiä näyttelyihin, opastukseen ja retkeen kokonaisuudessaan. Kaikkiaan siis onnistunut päiväretki. Kiitos Werstas, oppaamme Anne ja tietenkin retkeen osallistuneet!

-Jouni

PS. Mikäli olet kiinnostunut Feeniks-hankkeen toiminnasta, ryhmistä tai mentoroinnista, ota rohkeasti yhteyttä!

window.dataLayer = window.dataLayer || []; function gtag(){dataLayer.push(arguments);} gtag('js', new Date()); gtag('config', 'UA-139869665-1');