Hyppää sisältöön

”Näytä minulle ystäväsi, niin kerron sinulle millainen hanke olet.”

Blogi

Vanhan sanonnan mukaan ystävät paljastavat ihmisen todellisen luonteen. ”Ei sanoja, vaan tekoja” ja ”Action speaks louder” – sanonnat puhuvat saman viestin puolesta: näkyvä, kuten ihmiset ja teot, kuvaavat meitä paremmin kuin omat sanamme. Entä Feeniksin kohdalla?

Voimme sanoa ja viestittää mitä tahansa, mutta teot ja ihmissuhteet ovat monesti niitä, jotka paljastavat kenen kanssa olemme ja miten. Ja jos samaa ajatusta soveltaa hankkeeseen, niin Feeniksiä voisi ymmärtää paremmin katsomalla sen yhteistyökumppaneita ja toimintaa.

Me uskomme Feeniksissä siihen, että työttömyysuhan alaisilla ja työttömäksi jääneillä keski-ikäisillä miehillä on valtavasti annettavaa. Uskomme myös siihen, että työhön liittyvissä isoissa muutostilanteissa voi olla valtavan tärkeää, kun olla rinnalla joku, joka on kokenut saman asian, minkä kanssa itse painii. Se joku, joka varmasti ymmärtää ja kuuntelee. Tämä on se viesti, jota puhumalla olemme saaneet rakennettua laajaa kumppanuusverkostoa ja järjestäneet enenevissä määrin mitä erilaisinta toimintaa.

Feeniksin yhteistyöverkosto on laajentunut ensimmäisen vuoden aikana paljon. Mukaan on tullut yhteistyökumppaneita alueellisesti, julkishallinnon puolelta, kolmannelta sektorilta sekä yksityiseltä sektorilta. Eli neljänlaisia kavereita.

Alueellisesti Feeniks on tehnyt yhteistyötä asuinalueyhdistysten, järjestöjen ja seurojen kanssa. Esimerkiksi elokuussa järjestimme matkan Santahaminaan yhteistyössä Lintuyhdistys Tringan, Helsingin reserviläispiirin ja Kannelmäki liikkeen kanssa. Tarkoituksena oli tarjota pääkaupunkiseutulaisille miehille mahdollisuus tutustua suljetun Santahaminan luontoon yhdessä ammattilaisoppaan kanssa. Reissu oli menestys, ja kuten eräs osallistuja sanoi: ”kun ei tänne pääse muuten ikinä pääse”. Ei varsinkaan, jos ei ole tietyissä seuroissa mukana.

”Työhön liittyvissä, isoissa muutostilanteissa voi olla valtavan tärkeää, kun olla rinnalla joku, joka on kokenut saman asian, minkä kanssa itse painii.”

Olemme myös olleet mukana taiteiden yössä rakentamamme Uraguru 3000 -laitteen kanssa. Leikkimielinen kone ennustaa tulevaisuuden työtehtäviä ja osaamistarpeiden muuttumista. Tarkoituksenamme oli tarjota mahdollisimman matalakynnyksinen ja vuorovaikutteinen mahdollisuus keskustella työn murroksesta ja pohtia miltä se omalla kohdalla näyttää. Kaiken ikäiset ja taustaiset henkilöt ottivat riemuiten vastaan ennusteita oman työnsä muuttumisesta. Kolmella eri kielellä annetut arviot saivat selvästi pääkaupunkiseutulaiset ja turistit miettimään hymyssä suin omaa tulevaisuuttaan.

Osallistuimme elokuussa Finlandia talolla Work2019 -seminaariin näytteilleasettajan roolissa. Siellä suomalaisten eri maista tulleiden työelämätutkijoiden kanssa keskustelimme samasta työn murroksesta tieteellisestä näkökulmasta. Miltä uusi työ todella näyttää ja onko Feeniksin kaltaiselle projektille tilausta? Saimme kiitosta hankkeen ajankohtaisuudesta ja siitä, että olemme keskittyneet yhteen kohderyhmään hyvin selkeästi. Olkoonkin, että keski-ikäisiä miehiä työskentelee hyvin monenlaisilla aloilla, vertaisuudessa on aina voimaa.

Kauppakeskus Kaaressa järjestimme Todellakin osaat -tapahtuman, joka oli suunnattu työttömäksi jääneille sekä työttömyysuhan alaisille miehille. Mukana kanssamme olivat Suomen mielenterveysseura, Miessakit, 3dtalo, Superlect ja Kannelmäki liike. Keskusteluissa panelistien kanssa puhuimme miesten vapaaehtoistyöstä ja siitä, miten omassa elämästä voi pitää kiinni työn kadotessa. 3dtalo ja Superlect olivat mukana osoittamassa omalla esimerkillään mitä mahdollisuuksia teknologialla on tänä päivänä tarjottavana oppimisen ja uudenlaisen ansainnan kohdalla. Kokonaisuus koettiin arvokkaaksi.

Olemme myös järjestäneet mentorikoulutuksen, jossa kahdeksan eri kouluttajan voimin koulutimme joukon uusia mentoreita. Tällä hetkellä koulutetut pyörittävät neljää eri ryhmää säännöllisesti Vuosaaren, Pasilan ja Kannelmäen alueilla. Bändi -, boulderointi -, digitaito- ja rokkiukot ryhmät on suunnattu miehille, jotka kaipaavat tekemistä, seuraa tai tukea työhön liittyvissä kysymyksissä. Vaikka työn ei tarvitse määrittää keitä olemme, se vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiimme. Varsinkin silloin, kun se muuttuu tai katoaa.

”Viimeinkin tälle asialle tehdään jotain!”

Näiden lisäksi olemme olleet myös miesten viikolla Helsingin kauppakeskuksissa keskustelemassa miesten kanssa sekä mm. Radio Suomen aamussa puhumassa mentorimme kanssa. Meihin ollaan enemmän ja enemmän yhteydessä, koska ”Feeniks kiinnostaa”, ”viimeinkin tälle asialle tehdään jotain” ja koska ”aihe on niin ajankohtainen”. Tämä ei silti vie pois omaa aktiivisuuttamme vaan rohkaisee ennemminkin siihen, että myös meidän tulee jatkaa uusien avauksien tekemistä.

Vuoden 2019 toiminta on ollut ennen kaikkea alueellista, mutta vuonna 2020 aloitamme myös työpaikoilla tapahtuvan toiminnan. Yhteistyö eri ammattiyhdistyen, liittojen, Työterveyslaitoksen ja työelämätutkijoiden kanssa on myös käynnissä. Teknologiayritysten kanssa valmistelemme ensi keväälle osaamiseen liittyviä merkittäviä avauksia.

Sano sinä. Millainen Feeniks on?