24.6.2019 — Blogi

Kolme kuukautta vanha lapsi näkee kuulemma yhtä paljon kuin sinä. Luultavasti kuitenkin ymmärrät (vielä) enemmän näkemääsi. Olipa kyse sitten tiedosta, ihmissuhteista tai asenteista, kasvava ymmärryksemme auttaa meitä näkemään enemmän. Musiikista kiinnostunut näkee musiikin sisään, arkkitehtuuria rakastava rakennuksien valtakunnan, biologiaa rakastava kasvien maailman ja taloutta tunteva lukujen logiikan. Samoin traumaterapeutti, vertaisryhmän mentori, kuorma-autokuljettaja ja koodaaja eivät ainoastaan näe, mitä seuraavaksi tulee tehdä tai sanoa, vaan he myös pystyvät toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Eri alojen parhaat näkijät ovatkin usein kovimpia asiantuntijoita.

Rouva Lincolnin (ja monen muun) mukaan meidän tulisi tehdä joka päivä itseämme pelottavia asioita. Ehkä vastaavasti meidän olisi hyvä vähintään joka viikko lukea itseämme pelottavia asioita. Tarkoitan ennen kaikkea älyllisellä tasolla pelottavia asioita. Siellä kai ne paljon puhutut kasvu ja oppiminenkin tapahtuvat. Tämä on myös se alue, mille taitavat esimiehet, valmentajat ja vanhemmat ovat aina vieneet meitä: saaden meidät näin kukoistamaan ja ylittämään omia rajojamme. Tämä aika kutsuu meitä menemään tuolle alueelle itse.

Elinikäinen oppiminen, itseohjautuvuus ja hybridiosaaminen voidaan nähdä vaateina oppia näkemään enemmän. Elinikäisen oppimisen korostamisen haaste on mielestäni kuitenkin siinä, että kuka määrittää oppimisen suunnan. Työelämän tarpeet, esimies, ystävät, Alibaban tai Teslan toimitusjohtajat, oma somekupla vai (ääni)kirjailijat? Me ja he opetamme toisiamme ja tulemme todennäköisesti opettamaan lähiaikoina enemmän ja enemmän. Vaikka erilaisten opettajien suuri lukumäärä voi johtaa parhaillaan suuresti ihannoituun laaja-alaisuuteen, kysymys on silti sama. Kuka määrittää laaja-alaisuutemme suunnan? En itse perehdy tällä hetkellä puutyön saloihin, solubiologiaan tai maisema-arkkitehtuuriin, vaan niihin teemoihin, jotka ovat mielestäni mielenkiintoisia, itselleni hyödyllisiä ja lähivuosina ajankohtaisia.

Uskon itse edelleen hyvien kirjojen ja tarinoiden voimaan. Esittelen ohessa lyhyesti kolme kirjaa, jotka ovat eri tavoin onnistuneet eri tavoin pelottamaan minua.

Taloustiede, käyttäjän opas. Ha- Joon Chang.

Vuonna 2015 tehty teos päättyy rohkaiseviin sanoihin siitä, kuinka jokaisen tulisi opetella kansantaloustaitoja. Changin teos on kansantajuinen ja mukanaan vievä opas taloustieteen monesti mystifioituun maailmaan. Hän muistuttaa itsekin lukijaa tästä heti kirjansa alussa toteamalla, kuinka näiden kansantalouteen liittyvien asioiden ymmärtämistä pidetään usein monimutkaisina ja mustavalkoisina, vaikka ne ovat ehdottomasti ymmärrettävissä ja usein monitulkintaisia.

Vaikka Changin teos on tuhti ja eri asiat käydään lävitse melko nopeasti, Taloustiede – käyttäjän opas on tehty niin, että jokainen voi kirjan avulla ymmärtää kansallista ja globaalia taloutta paremmin. Se, muistaako lukija vielä kaksi kuukautta ensimmäisen lukemiskerran jälkeen mitkä tekijät vaikuttavat tiettyjen valtioiden menestykseen ja mitä kaikkea olisi hyvä ajatella kansallisia indikaattoreita vertailtaessa ei ehkä ole kuitenkaan oleellisinta. Teos onnistuu vahvistamaan kriittistä ajattelua, lisäämään uteliaisuutta kansantaloustiedettä kohtaan sekä auttaa ymmärtämään miten kiehtovaa taloustiede onkaan. Lisäksi kirja on kätevä opas, joka voi tarjota Wikipediaa tai Linkedinin feediä luotettavampaa kertausta kenelle tahansa yhteiskuntapolitiikasta, työttömyydestä psykologiasta kiinnostuneelle. Niin, nekin liittyvät taloustieteeseen.

Menestyminen – Mikä Poutala

Entisen olympialuistelijan ja nykyään mm. puhujana tunnettu Poutalan kirja oli itselleni vaikea aloittaa. Menestymisen ja itsensä johtamisen teemoista kauan kiinnostuneena teos vaikutti mielestäni liian kliseiseltä jo ulkoasunsa ja sisällysluettelonsa puolesta. Suosituksista huolimatta en tarttunut siihen ennen kuin sain sen lahjaksi. 80 sivun jälkeen kirja kuitenkin alkoi herätä henkiin ja ymmärsin, että ehkä juuri hänellä, joka ei voittanut olympiakultaa muutaman sadasosan ja askelvirheen takia, voi olla paljon sanottavaa menestymisestä. Hänellä, joka yritti kaksi kertaa, eikä päässyt kultamitaleille, mutta nousi silti.

Poutala tarjoaa yleishyvän paketin elämässä menestymisestä juuri sillä paikalla, missä lukija on. Huippu-urheilijan tapa asettaa tavoitteita, rehellinen oman matkan jakaminen ja konkreettiset ajatustyökalut saivat minut hymyilemään useaan otteeseen. Myös 10-10-10 sääntö (lue itse) jokaisen valinnan voimasta on sellainen, että sitä voi suositella kaverillekin. Poutalan kuvatessa tavoitteiden selkeyttä sain itseni kiinni myös valehtelemisesta. Kyllä, olen tosiaan väittänyt itselleni melko kauan hallitsevani tavoitteen asetannan, suhtautumiseni menestymiseen on terveellä pohjalla, enkä tarvitse tämänkaltaisia oppaita. Lukemisen jälkeen jouduin kuitenkin kiittämään lahjan antajaa. Teos toimii hyvänä perusteoksena elämänhallinnasta kiinnostuneelle, mutta varmasti myös jämäkkänä kertauksena asioiden kanssa kauemmin painineelle ”menestyjälle”.

Viisauden talo – Länsimaiden arabialainen perintö (Anthony Lyons)

Satoja lähteitä käyttäen Lyons maalaa kuvaa tieteen kehityksestä eri aloilla vuoroin Lähi-Idässä ja Euroopassa. Entinen Reutersin Lähi-Idän kirjeenvaihtajan inspiroiva kurkistaminen historiaan kuvaa mm. miten ensimmäiset maailmankartat saivat alkunsa ja kuinka hämmästyttävän pitkällä matemaattinen osaaminen oli jo usea sata vuosi ennen ajanlaskua. Samaan aikaan Lyons tarjoaa (länsimaiselle) lukijalleen pelottavan taitavasti peilin omiin käsityksiinsä. Kuvittelinko, että tämäkin asia olisi keksitty ensin länsimaissa?

Meistä monet tietävät mm. persialaisten olleen edelläkävijöitä monella tieteen saralla. Kuitenkin esimerkiksi se, miten erilaiset tieteen löydökset ovat kehittyneet ja kulkeutuneet eurooppalaiseen ajatteluun, on aivan toinen asia.

Viisauden talo onnistui uskottavasti repimään alas käsitykseni usealla eri tasolla. Se, että kreikkalaisten filosofien teokset olisi käännetty suoraan kreikasta latinaksi (eikä Arabian kautta Latinaksi) ja että länsimaiset kirjailijat eivät ammentaisikaan tarinoitansa länsimaisista saduista, veti itseni myös hiljaiseksi.

Uuden oppiminen on näkemään oppimista. Joskus se tarkoittaa saman asian näkemistä toisella tavalla, joskus aivan uuden asian näkemistä. Aloitin kiistellyn Elon Muskin elämänkerran lukemisen viime viikolla. 10 tuntia päivässä ala-asteikäisenä lukenut poika saattoi ahmia kaksikin teosta päivässä jo neljännellä luokalla. Vaikka Musk oli poikkeuksellisen lahjakas monessa mielessä, väitän, että lukeminen loi pohjan hänen visionäärisyydelleen auttaen häntä näkemään kauas. Jos voisit itse nähdä mitä tahansa, mitä se olisi?