Hyppää sisältöön

Mentoritoiminnasta eväitä nykyajan työelämän osaamisvaatimuksiin

Koulutukset, Mentorit

Digitalisaatio luo uusia työpaikkoja, mutta samalla se myös korvaa monia työtehtäviä etenkin miesvaltaisilla aloilla. Erityisesti keski-ikäisten miesten on usein haastavaa kiinnittyä takaisin työelämään töiden päättymisen myötä. Oman osaamisen ylläpitäminen ja etenkin digivalmiuksien kehittäminen on tärkeää, jotta pysyy mukana muuttuvassa työelämässä.

Feeniks-hankkeessa pääkaupunkiseudun keski-ikäiset miehet saavat tukea etenkin digitalisaatiosta johtuvan työttömyyden uhatessa tai osuessa omalle kohdalle toisilta, saman kokeneilta miehiltä.

-Työttömyys kolahtaa usein erityisen kovasti keski-ikäisiin miehiin, koska he ovat tottuneet rakentamaan identiteettiään työn kautta. Tilannetta pahentaa kokemus siitä, että omalle osaamiselle ei ole tarvetta digitalisoituvassa työelämässä. Työllistymistä ja työssä pysymistä edesauttaa se, että osaaminen, elämänhallinta ja työkyky ovat kunnossa ja niistä opitaan alati lisää, kertoo Feeniks-hankkeen koordinaattori Satu Kantola.

Feeniks-hankkeessa miehille tarjotaan uusia tapoja kiinnittyä yhteiskuntaan, sekä asioita joiden varaan rakentaa uutta identiteettiä. Kaiken ytimessä on vertaisoppiminen. Vertaisuuden lisäksi miehet saavat oppia eri alojen asiantuntijoilta ja mahdollisuuden verkostoitua sekä kehittää digivalmiuksiaan. Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat mm. Miessakit ry, DemosHelsinki ja SAK.

-Erityistä Feeniks-toiminnassa on se, että siinä on vahva positiivisen psykologian vire. Menneiden muistelu ei vie ihmistä eteenpäin, vaan motivoituminen uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Hankkeen vertaisuuteen pohjautuva toimintamalli auttaa kiinnittymään yhteiskuntaan entistä vahvemmin – myös muun, kuin työn kautta, päättää Kantola.

Haku elokuussa järjestettävään Feeniks-mentorikoulutukseen on käynnissä

Maksuton mentorikoulutus järjestetään Helsingin Vallilassa elokuussa. Koulutuksen jälkeen itsekin työttömyyden kokeneet mentorit järjestävät pääkaupunkiseutulaisille miehille maksutonta ryhmätoimintaa ja toimivat kokemusasiantuntijoina yhteistyössä eri työpaikkojen kanssa.

Lisätietoja ja haku koulutukseen tästä linkistä

window.dataLayer = window.dataLayer || []; function gtag(){dataLayer.push(arguments);} gtag('js', new Date()); gtag('config', 'UA-139869665-1');